Pilvi Ingebrigtsen

Osteopaatti D.O. & Joogaopettaja

Osteopaatin polku

Olen onnellisessa asemassa saadessani työskennellä unelma-ammatissani. Työssäni saan yhdistää hyvinvoinnin, ihmiskehon kiehtovan monimuotoisuuden, käsillä tekemisen taidon sekä vilpittömän halun auttaa ihmisiä voimaan paremmin päivittäisessä elämässään. Osteopatia tieteenalana on kiehtova sekä haastava ja se innostaa minua oppimaan uutta joka ikinen päivä. 

Valmistuin hierojaksi kesällä 2012, jonka jälkeen loputon oppimisen halu ajoi minut Osteopatiakoulu Atlakseen, josta valmistuin neljän vuoden peruskoulutuksen jälkeen osteopaatiksi keväällä 2018. Yrittäjänä olen toiminut vuodesta 2013. 

Haluan vastaanottaa ihmisiä iästä ja vaivasta riippumatta sekä auttaa heitä parhaani mukaan matkalla kohti kokonaisvaltaista hyvinvointia. Jokaiseen hoitoaikaan sisältyy kattava haastattelu ja ongelmien kartoittaminen, tutkiminen sekä yksilöllisten tarpeiden mukainen hoito.   

Joogan polku

Jooga saapui elämääni vuonna 2009 ja tempaisi minut mukaan kiehtovalle matkalle, jota kuljen edelleen. Jooga on muokannut ja ohjannut elämäni kulkua, ja säännöllinen harjoitus kuuluu päivittäiseen rytmiini. Jooga on tuonut elämääni lempeyttä, tasapainoa sekä loputonta seikkailua oman kehomieleni uumeniin. Olen kiitollinen saadessani opettaa joogaa ja nähdä sen luoman hyvän olon vaikutuksia kotikyläni väen keskuudessa. 

Vuonna 2018 aloitin joogaopettajan opinnot Satu Tuomelan johdolla. Joogakoulutukseni rakentuu Embodied Flow™ ja Embodied Yin™ oppien ympärille.

Joogatunneillani tahdon luoda jokaiselle turvallisen ja vapaan ympäristön jonka tunnelmassa sukeltaa läsnäolevaksi käsillä olevaan hetkeen tutkimaan itseään ja elämän ihmeellisyyden saloja. 

Koulutus

  • FYSIOTERAPEUTTI
    Lapin AMK
    2023 ->
  • OSTEOPAATTI D.O.
    Atlas Osteopatiakoulu, Espoo 2014 – 2018
  • JOOGAOPETTAJA
    Authentic Flow / Satu Tuomela, Siargao/Filippiinit 2018 (200H)
  • KOULUTETTU HIEROJA
    Tampereen urheiluhierojakoulu, Fuengirola/Espanja 2011-2012

Lisäkoulutukset

  • EMBODIED YIN™
    Satu Tuomela, Sheffield/ Iso-Britannia 2019 (50H)
  • EMBODIED YIN™ 2
    Satu Tuomela Online – 2021 (50H)
  • VIRTUAL VESSEL & VIRTUAL VESSEL 2
    Satu Tuomela & Fanny Olsson 2020 (100H)
  • EMBODIED PILATES
    Authentic Flow Tribe – Evy Ferraro
    Online – 2022 (50H)
  • BIODYNAMIC OSTEOPATHY PHASE 1
    Christian Sullivan, Hauho, 2019 
  • BIODYNAMIC OSTEOPATHY PHASE 2
    Christian Sullivan, Hauho 2020
  • BIODYNAMIC OSTEOPATHY PHASE 3
    Christian Sullivan, Hauho 2021
  • BIODYNAMIC OSTEOPATHY PHASE 4 Christian Sullivan, Hauho 2022
  • BIODYNAMIC OSTEOPATHY
    PHASE 5 Christian Sullivan,
    Porvoo 2023
  • LASTEN OSTEOPATIA
    Lasse Maijala & Mika Kivistö, Espoo 2019
  • SOCK program – Swiss Osteopathic Centre for Kids
    Werner van Camp
    SOCK courses 1-3, 2021
  • SOCK courses 3-5, 2022
  • EVOLUTIONARY PHYSIOLOGY
    Morphologicum – Max Girardin
    Kurssi 1/7 2023
    Kurssi 2/7 2023
    Kurssi 3/7 2023